Kappaleessa 15 käsitellään ihmisen toimintoja
Biodiversiteetti eli elävän luonnon monimuotoisuus on elämän yli kolmen miljardin vuoden mittaisen kehityksen, erilaisten muutosten ja vähittäisen sopeutumisen tulosta. Ekosysteemeihin on kehittynyt monimutkaisia, tosin hauraita ja haavoittuvia vuorovaikutussuhteita. Ihmisen tapa hyödyntää ympäristöä ja sen luonnonvaroja on niin voimallinen ja lähes kaikkialle ulottuva, ettei täysin häiriöttömiä ekosysteemejä ole oikeastaan enää misään.
Nykyinen sukupuuttoaalto on ihmisen aiheuttama
Ihmisen vaikutus on verrattaessa meteorin iskun aiheuttamaan tuhoon 65 milj. vuotta sitten:
-elinympäristöjen tuhoaminen
-elinkantojen liian voimakas käyttö
-populaatioiden pirstoutuminen liian pieniksi
-tavallisesti tai tahattomasti siirretyt lajit
-saastuttaminen
Monimuotoisuus
Monimuotoisuus on biosfäärin keskeisimpiä ominaisuuksia. Eliöt pyrkivät sopeutumaan erilaisiin oloihin mahdollisimman monin tavoin, ja samalla syntyy erilaisuutta. Tämä ilmenee monimuotoisuutena eli erilaisina ekosysteemeinä, lajien runsautena ja lajinsisäisenä perinnöllisenä muunteluna.
Ekologinen kestävyys
-Ravinnon ja energian tuottamisen on perustuttava uusiutuviin luonnonvaroihin.
-Uusiutuvia luonnonvaroja on käytettävä vain niiden uusiutumiskyvyn rajoissa.
-Uusiutumattomia luonnonvaroja on kierrätettävä.
-Päästöillä ei saa haitata ekosysteemien toimintaa.
-Luonnon monimuotoisuuden väheneminen on pysäytettävä.
maanantai 26. tammikuuta 2015
Kappale 14. Ekosysteemi on toimiva kokonaisuus
Ekosysteemi tarkoittaa kokonaisuutta, johon kuuluu eliöiden muodostaman eliöyhteisön lisäksi myös sen kanssa vuorovaikutuksessa oleva eloton ympäristö. Esimerkiksi metsä, järvi, suo ja pelto ovat ekosysteemejä. Laajin tuntemamme ekosysteemi on maapallon biosfääri.
Aineet kiertävät ekosysteemissä
Tuottajat rakentavat eloperäistä ainetta maasta, vedestä ja ilmasta ottamistaan aineista. Hajottajat palauttavat kuolleissa eliössä olevat aineet uudelleen tuottajien käyttöön.
http://www.oulu.fi/northnature/finnish/suomikuvat/ekovirtakierto.gif
Energia virtaa ekosysteemin läpi
https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhwwp77iCnq9eCiXm8xJVHWI92VBhs1KlgFPBZQ8O3Vzq3APNocekkiwAdfP7yWaPCN_U4Pif3y38b4dr6Ldnd0txUEZI7_DlMkCEdmb5WrnkvWrz4fcOMfsSuOJy9H1CfsCF4rcd6f/s1600/400px-Photosynthesis_equation_finnish.svg.png
Ekosysteemissä tapahtuu muutoksia
Ekosysteemissä tapahtuvaa ajallista muutosta sanotaan sukkessioksi. Esimerkiksi vesistöjen umpeenkasvu ja metsien soistuminen.
Kappale 13. Alueen lajien populaatiot muodostavat eliöyhteisön
Kappaleessa 13 käsitellään, että populaatiot muodostavat eliöyhteisöjä
Eliöyhteisö on tietyllä alueella samaan aikaan elävien eri lajien populaatioiden muodostama kokonaisuus. Kullakin lajilla on oma ekolokeronsa. Eri lajien välillä vallitsee erilaisia vuorovaikutussuhteita.
Lajien välinen kilpailu
Kilpailua ilmenee sekä saman lajin yksilöiden välillä populaation sisällä (lajinsisäinen kilpailu) että eri lajien välillä (lajienvälinen kilpailu). Lajienvälistä kilpailua syntyy, kun kaksi tai useampi laji käyttää yhteisiä resurssia, esimerkiksi samaa ravintoa. Mitä enenmmän lajien ekolokerot muistuttavat toisiaan, sitä voimakkaampaa on lajien välinen kilpailu. Jos kahden lajin ekolokerot ovat hyvin samanlaiset, voi seurauksena olla syrjäyttävä kilpailu, jossa elinvoimaisempi laji syrjäyttää heikomman. Lajien evoluution aikana kilpailu on voinut johtaa sopeutumiin ja jopa rakenteellisiin muutoksiin.
Yhdessä eläminen
-symbioosi: kahden lajin kiinteä yhteiselämä.
-mutualismi: molemmat yhdessä elävät lajit hyötyvät, esimerkiksi koivu ja kantarelli. (sienijuuren kautta)
-pöytävierassuhde: vain toinen (pöytävieras) hyötyy.
Lajit kehittyvät keskinäisessä vuorovaikutuksessa
Lajit kehittyvät ja sopeutuvat ympäristöönsä ollen riippuvaisia toinen toisistaan. Siksi yhdessä lajissa tapahtuvat muutokset vaikuttavat myös toisiin lajeihin: esimerkiksi monien kasvien ja niitä pölyttävien hyönteisten evoluutio on tapahtunut kiinteässä vuorovaikutuksessa, mikä on parantanut molempien lajien elinmahdollisuuksia. Ilmiötä sanotaan rinnakkais- eli koevoluutioksi. Monille kasveille on kehittynyt ominaisuus tuottaa pahalta maistuvia tai myrkyllisiä aineita tai piikkisiä rakenteita, jonka avulla kasvit puolustautuvat kasvinsyöjiä vastaan.
Eliöyhteisö on tietyllä alueella samaan aikaan elävien eri lajien populaatioiden muodostama kokonaisuus. Kullakin lajilla on oma ekolokeronsa. Eri lajien välillä vallitsee erilaisia vuorovaikutussuhteita.
Lajien välinen kilpailu
Kilpailua ilmenee sekä saman lajin yksilöiden välillä populaation sisällä (lajinsisäinen kilpailu) että eri lajien välillä (lajienvälinen kilpailu). Lajienvälistä kilpailua syntyy, kun kaksi tai useampi laji käyttää yhteisiä resurssia, esimerkiksi samaa ravintoa. Mitä enenmmän lajien ekolokerot muistuttavat toisiaan, sitä voimakkaampaa on lajien välinen kilpailu. Jos kahden lajin ekolokerot ovat hyvin samanlaiset, voi seurauksena olla syrjäyttävä kilpailu, jossa elinvoimaisempi laji syrjäyttää heikomman. Lajien evoluution aikana kilpailu on voinut johtaa sopeutumiin ja jopa rakenteellisiin muutoksiin.
Yhdessä eläminen
-symbioosi: kahden lajin kiinteä yhteiselämä.
-mutualismi: molemmat yhdessä elävät lajit hyötyvät, esimerkiksi koivu ja kantarelli. (sienijuuren kautta)
-pöytävierassuhde: vain toinen (pöytävieras) hyötyy.
Lajit kehittyvät keskinäisessä vuorovaikutuksessa
Lajit kehittyvät ja sopeutuvat ympäristöönsä ollen riippuvaisia toinen toisistaan. Siksi yhdessä lajissa tapahtuvat muutokset vaikuttavat myös toisiin lajeihin: esimerkiksi monien kasvien ja niitä pölyttävien hyönteisten evoluutio on tapahtunut kiinteässä vuorovaikutuksessa, mikä on parantanut molempien lajien elinmahdollisuuksia. Ilmiötä sanotaan rinnakkais- eli koevoluutioksi. Monille kasveille on kehittynyt ominaisuus tuottaa pahalta maistuvia tai myrkyllisiä aineita tai piikkisiä rakenteita, jonka avulla kasvit puolustautuvat kasvinsyöjiä vastaan.
Kappale 12. Saman lajin yksilöt muodostavat populaatioita
Kappaleessa 12 käsitellään yksilöiden muodostamia populaatioita
Tiettynä aikana tietyllä alueella elävät saman lajin yksilöt ja saman lajin yksilöiden lisääntyminen muodostavat populaation. Populaatiota tutkiessa on yleensä selvitettävä sen koko, mikä on joskus helppoa tai hyvin vaikeata. Samalla voidaan laskea populaation tiheys, kun tunnetaan populaation asuttaman alueen koko. Tiheyden määrävät ympäristön resurssit eli ympäristön kyky elättää lajin yksilöitä. Tämän suurinta tiheyttä kutsutaan ympäristön kantokyvyksi. Populaatio voi olla suljettu tai avoin. Suljettu populaatio tarkoittaa, että yksilöitä ei poistu tai tule sisään. Avoin populaatio tarkoittaa sitä, että yksilöiden vaihtoa ja geenivirtaa tapahtuu.
Populaation ominaisuudet
-koko
-tiheys
-tulomuutto
-lähtömuutto
-alueellinen jakauma
-syntyvyys
-kuolevuus
-ikäjakauma
-sukupuolijakauma
Reviiri
Reviiri tarkoittaa eläimän tai lauman elinpiiriä tai pesimisaluetta, jota se puolustaa muita saman lajin yksilöitä tai laumoja vastaan. Populaatiossa reviirikäyttäytyminen estää kasvun liian tiheäksi. Kun populaation tiheys kasvaa yksilöiden kesken syntyy kilpailuja resursseista, esimerkiksi ravinnosta ja tilasta. Tällöin heikoimmat siirtyy pois alueelta. Reviiristä on paljon hyötyä, koska ympäristön resurssit ovat rajalliset, ympäristön kantokyky ei saa ylittyä ja energiaa säästyy olennaiseen.
Populaation koko vaihtelee
Suuret muutokset populaation tiheydessä ovat tyypillisiä monille eläinlajeille. Yksilöiden määrä saattaa kasvaa jollain alueella olemattomiin kutistuneesta kannasta jopa sata- tai tuhatkertaisiin määriin ja jälleen romahtaa. Vaihtelut ovat usein epäsäänöllisiä ja niiden syyt voivat olla satunnaisia ja johtua yllättävistä säätilojen vaihteluista, jotka romahduttavat esimerkiksi ravinnon saanniin ja vaikuttavat sitten kuolevuuteen ja syntyvyyteen.
Tiettynä aikana tietyllä alueella elävät saman lajin yksilöt ja saman lajin yksilöiden lisääntyminen muodostavat populaation. Populaatiota tutkiessa on yleensä selvitettävä sen koko, mikä on joskus helppoa tai hyvin vaikeata. Samalla voidaan laskea populaation tiheys, kun tunnetaan populaation asuttaman alueen koko. Tiheyden määrävät ympäristön resurssit eli ympäristön kyky elättää lajin yksilöitä. Tämän suurinta tiheyttä kutsutaan ympäristön kantokyvyksi. Populaatio voi olla suljettu tai avoin. Suljettu populaatio tarkoittaa, että yksilöitä ei poistu tai tule sisään. Avoin populaatio tarkoittaa sitä, että yksilöiden vaihtoa ja geenivirtaa tapahtuu.
Populaation ominaisuudet
-koko
-tiheys
-tulomuutto
-lähtömuutto
-alueellinen jakauma
-syntyvyys
-kuolevuus
-ikäjakauma
-sukupuolijakauma
Reviiri
Reviiri tarkoittaa eläimän tai lauman elinpiiriä tai pesimisaluetta, jota se puolustaa muita saman lajin yksilöitä tai laumoja vastaan. Populaatiossa reviirikäyttäytyminen estää kasvun liian tiheäksi. Kun populaation tiheys kasvaa yksilöiden kesken syntyy kilpailuja resursseista, esimerkiksi ravinnosta ja tilasta. Tällöin heikoimmat siirtyy pois alueelta. Reviiristä on paljon hyötyä, koska ympäristön resurssit ovat rajalliset, ympäristön kantokyky ei saa ylittyä ja energiaa säästyy olennaiseen.
Populaation koko vaihtelee
Suuret muutokset populaation tiheydessä ovat tyypillisiä monille eläinlajeille. Yksilöiden määrä saattaa kasvaa jollain alueella olemattomiin kutistuneesta kannasta jopa sata- tai tuhatkertaisiin määriin ja jälleen romahtaa. Vaihtelut ovat usein epäsäänöllisiä ja niiden syyt voivat olla satunnaisia ja johtua yllättävistä säätilojen vaihteluista, jotka romahduttavat esimerkiksi ravinnon saanniin ja vaikuttavat sitten kuolevuuteen ja syntyvyyteen.
Kappale 11. Ympäristö vaikuttaa eliöiden elinmahdollisuuksiin
Kappaleessa 11 käsitellään eliöiden elinmahdollisuuksia.
Ekologia on tiede, joka tutkii eliöiden suhdetta ympäristöönsä. Ekologisen tutkimuksen aiheena voi olla esimerkiksi saimaannorpan levinneisyyden, elintapojen tai yleisyyden ja siinä ilmenevien vaihtelujen selvittely. Erilajien yksilömäärissä tapahtuu jatkuvasti jonkin verran muutoksia: yksi laji runsastuu ja toinen taantuu. Ekologian keskeisiä tavoitteita on selvittää, mistä muutokset johtuvat ja mitä seurauksia niillä on. Ekologia tuottaa tietoa myös aineiden kiertokulusta luonnossa. Ekologinen tutkimus voi kohdistua tietyn alueen yksittäiseen lajiin ja sen elämisen ehtoihin, eli lajin ekologiaan tai saman alueen kaikkiin lajeihin ja erilaisten ympäristötekijöiden niihin kohdistamaan vaikutukseen eli yhteisö- tai ekosysteemiekologiaan. Laajimpana ekologisena tutkimuskohteena voi olla koko maapalloa koskeva eliöiden, samalla ihmisen, ympäristön ja elinehtojen muuttaminen.
Ekologisen tutkimuksen tasot:
-yksilö
-populaatio
-eliöyhteisö
-ekosysteemi
-biosfääri
Abioottiset ja bioottiset ympäristötekijät
Kaikki samalla alueella elävät eliöt muodostavat eliöyhteisön ja samalla eliöiden bioottisen eli elollisen ympäristön. Elottoman luonnon fysikaaliset ja kemialliset ympäristötekijät, kuten ilmasto, valo, lämpötila, maaperä, vesi, happamuus muodostavat abioottiset ympäristötekijät. Nämä tekijät vaikuttavat paljon lajien levinnäisyyteen.
Tässä on kuva saimaannorpan bioottiset ja abioottiset vaikutukset
https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEi1_2Dwo_USXmyY_-dklsVX1EXs-o2b7QOiP2TtJbzeleHzD7bJMkDPJN1qQOuqA-oj1AuDiDa8xcaCBT5-2Fkh3d_Lq6p6HvXjQgDAfsM8itWTw1Tr8qs9OUsR3Q6nHIUx4wR6nZaSAcA9/s1600/2015-01-21+16.48.03.jpg
Sopeutuminen omaan ekolokeroonsa
Eliöt sopeutuvat evoluution kuluessa elämään tietynlaisessa abioottisessa ja biottisessa ympäristössä. Eliöillä on omassa elinympäristössään oma toiminnallinen asema tai tehtävä. Tätä kutsutaan ekolokeroroksi. Elinympäristöä kuvaavat ominaisuudet ilmaisevat eliön osoitteen ja elintavat sen ammatin.
Ekologia on tiede, joka tutkii eliöiden suhdetta ympäristöönsä. Ekologisen tutkimuksen aiheena voi olla esimerkiksi saimaannorpan levinneisyyden, elintapojen tai yleisyyden ja siinä ilmenevien vaihtelujen selvittely. Erilajien yksilömäärissä tapahtuu jatkuvasti jonkin verran muutoksia: yksi laji runsastuu ja toinen taantuu. Ekologian keskeisiä tavoitteita on selvittää, mistä muutokset johtuvat ja mitä seurauksia niillä on. Ekologia tuottaa tietoa myös aineiden kiertokulusta luonnossa. Ekologinen tutkimus voi kohdistua tietyn alueen yksittäiseen lajiin ja sen elämisen ehtoihin, eli lajin ekologiaan tai saman alueen kaikkiin lajeihin ja erilaisten ympäristötekijöiden niihin kohdistamaan vaikutukseen eli yhteisö- tai ekosysteemiekologiaan. Laajimpana ekologisena tutkimuskohteena voi olla koko maapalloa koskeva eliöiden, samalla ihmisen, ympäristön ja elinehtojen muuttaminen.
Ekologisen tutkimuksen tasot:
-yksilö
-populaatio
-eliöyhteisö
-ekosysteemi
-biosfääri
Abioottiset ja bioottiset ympäristötekijät
Kaikki samalla alueella elävät eliöt muodostavat eliöyhteisön ja samalla eliöiden bioottisen eli elollisen ympäristön. Elottoman luonnon fysikaaliset ja kemialliset ympäristötekijät, kuten ilmasto, valo, lämpötila, maaperä, vesi, happamuus muodostavat abioottiset ympäristötekijät. Nämä tekijät vaikuttavat paljon lajien levinnäisyyteen.
Tässä on kuva saimaannorpan bioottiset ja abioottiset vaikutukset
https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEi1_2Dwo_USXmyY_-dklsVX1EXs-o2b7QOiP2TtJbzeleHzD7bJMkDPJN1qQOuqA-oj1AuDiDa8xcaCBT5-2Fkh3d_Lq6p6HvXjQgDAfsM8itWTw1Tr8qs9OUsR3Q6nHIUx4wR6nZaSAcA9/s1600/2015-01-21+16.48.03.jpg
Sopeutuminen omaan ekolokeroonsa
Eliöt sopeutuvat evoluution kuluessa elämään tietynlaisessa abioottisessa ja biottisessa ympäristössä. Eliöillä on omassa elinympäristössään oma toiminnallinen asema tai tehtävä. Tätä kutsutaan ekolokeroroksi. Elinympäristöä kuvaavat ominaisuudet ilmaisevat eliön osoitteen ja elintavat sen ammatin.
Kappale 10. Evoluutiota tutkitaan monella tavalla
Kappaleessa 10 käsitellään evoluution todisteita
Fossiileja käytetään paljon evoluution apuna, sillä fossiilit ovat evoluution kannalta tärkeimpiä todisteita.
Fossiilit
Fossiilit ovat vähintään 10 000 vuotta vanhojen, muinoin eläneiden eliöiden jäänteitä. Fossiilien iän voi selvittää suhteellisesti johtofossiilien avulla tai tarkasti käyttämällä apuna fossiileista löytyviä radioaktiivisia aineita. Fossiileihin perustuvalla tutkimuksella on joitakin heikkouksia, sillä kaikista maapallolla eläneistä eliöistä ei ole jäänyt jäljellä fossiileja. Esim sienistä tai ruumiiltaan pehmeistä merieläimistä koostuva fossiiliaineisto on suppea. Jääkausi on tuhonnut valitettavasti monia fossiiliesiintymiä.
Tässä on kuva kalasta, joka on fossiiloitunut.
http://opinnot.internetix.fi/fi/muikku2materiaalit/peruskoulu/bi/bi1/08._elaman_synty_ja_kehitys/8.2_fossiilit/embedded/fi_image
Molekyylibiologian avulla saadaan tarkempaa tietoa evoluutiosta
Tarkimmat todisteet eliökunnan kehityksestä löytyvät solujen sisältä. Erityisesti DNA:n rakenteen ja proteiinien aminohappojärjestyksen vertailun avulla saadaan rakennettua tarkkoja eliöiden sukupuita. On huomattu, että mutaatiota saattaa tapahtua joissakin eliöryhmissä tai evoluutivisissa linjoissa tietyllä vakionopeudella. Näiden tietojen perusteella voidaan rakentaa molekyylikello, joka kertoo, missä vaiheessa mikin ryhmä tai laji on lähtenyt kehittymään omaan suuntansa.
Evoluution todistus
Evoluution tärkeimpiä todisteita ovat fossiilit, mutta on myös paljon muita todisteita. Yksi erikoinen todiste evoluutiosta ovat surkastumat eli tehtävänsä menettäneet elimet tai niiden osat. Ihmisellä on useita surkastumia, esimerkiksi häntänikamat, viisaudenhampaat ja korvanliikuttajalihakset. Evoluutiota näkyy maailmalla paljon, esimerkiksi perhosten teollisuusmelanismina, bakteerien kehittymisenä antibiootteja kestäväksi, mikrobien kehittymisenä rokotteita kestäväksi ja ihmisen harjoittamassa jalostustyössä.
Fossiileja käytetään paljon evoluution apuna, sillä fossiilit ovat evoluution kannalta tärkeimpiä todisteita.
Fossiilit
Fossiilit ovat vähintään 10 000 vuotta vanhojen, muinoin eläneiden eliöiden jäänteitä. Fossiilien iän voi selvittää suhteellisesti johtofossiilien avulla tai tarkasti käyttämällä apuna fossiileista löytyviä radioaktiivisia aineita. Fossiileihin perustuvalla tutkimuksella on joitakin heikkouksia, sillä kaikista maapallolla eläneistä eliöistä ei ole jäänyt jäljellä fossiileja. Esim sienistä tai ruumiiltaan pehmeistä merieläimistä koostuva fossiiliaineisto on suppea. Jääkausi on tuhonnut valitettavasti monia fossiiliesiintymiä.
Tässä on kuva kalasta, joka on fossiiloitunut.
http://opinnot.internetix.fi/fi/muikku2materiaalit/peruskoulu/bi/bi1/08._elaman_synty_ja_kehitys/8.2_fossiilit/embedded/fi_image
Molekyylibiologian avulla saadaan tarkempaa tietoa evoluutiosta
Tarkimmat todisteet eliökunnan kehityksestä löytyvät solujen sisältä. Erityisesti DNA:n rakenteen ja proteiinien aminohappojärjestyksen vertailun avulla saadaan rakennettua tarkkoja eliöiden sukupuita. On huomattu, että mutaatiota saattaa tapahtua joissakin eliöryhmissä tai evoluutivisissa linjoissa tietyllä vakionopeudella. Näiden tietojen perusteella voidaan rakentaa molekyylikello, joka kertoo, missä vaiheessa mikin ryhmä tai laji on lähtenyt kehittymään omaan suuntansa.
Evoluution todistus
Evoluution tärkeimpiä todisteita ovat fossiilit, mutta on myös paljon muita todisteita. Yksi erikoinen todiste evoluutiosta ovat surkastumat eli tehtävänsä menettäneet elimet tai niiden osat. Ihmisellä on useita surkastumia, esimerkiksi häntänikamat, viisaudenhampaat ja korvanliikuttajalihakset. Evoluutiota näkyy maailmalla paljon, esimerkiksi perhosten teollisuusmelanismina, bakteerien kehittymisenä antibiootteja kestäväksi, mikrobien kehittymisenä rokotteita kestäväksi ja ihmisen harjoittamassa jalostustyössä.
Kappale 9. Elämä siirtyy maalle
Kappaleessa 9 käsiteltiin elämän siirtymistä maalle ja millaista elämää maapallolla on ollut?
Kasvien ja sienten kehitys alkaa
Sammalet olivat ensimmäiset kasvikunnan edustajat. Sammaleet pystyivät elämään vain kosteilla alueilla, koska niiden lisääntyminen on vedestä riippuvainen ja niillä ei ole juuria. Ensimmäisiä maakasveja olivat sanikkaiset, jotka kehittyivät 400 miljoonaa vuotta sitten. Ne olivat paljon paremmin sopeutuneet maalla elämiseen, koska näillä oli johtosolukko, juuret ja pintasolukko kuivuutta kestävä.
Ensimmäiset selkärankaiset
Sammakkoeläimet olivat ensimmäisiä selkärankaisia eläimiä maalla. Kehittyivät noin 360 miljoonaa vuotta sitten. Eivät olleet alussa täysin maaelämään sopeutuneita, koska lisääntyminen tapahtui vedessä ja ihon täytyi pysyä kosteena uloshengityksen takia. Sopeutu liikkumaan maalla, sillä sille oli kehittynyt maalla sopeutuneet raajat, keuhkot ja tehokkaampi verenkierto.
Hirmuliskojen aika (dinosaurukset)
250 miljoonaa vuotta sitten maapallon ilmasto kuivui. Sen jälkeen matelijat syrjäyttivät sammakkoeläimet ja paljassiemeniset kasvit (havupuut, käpypalmut ja neidonhiuspuu) syrjäyttivät sanikkaiset. Hirmuliskojen aika loppui 65 miljoonaa vuotta sitten. Ja se oli massasukupuutto. Yleisempiä syitä massasukupuutolle oli merenpinnan korkeuden muutokset, ilmastonmuutos, suuret tulivuorten purkaukset ja suuret meteoriittipommitukset. Sen jälkeen valtaa pääsi uusia eliöryhmiä, esim nisäkkäät, linnut ja koppisiemeniset.
Mutaatiot nopeuttavat eliökuntien kehitystä
Evoluutio etenee välillä hyppäyksittäin ja välillä tasaisesti. Syynä tähän voisi olla mutaatiot isäntägeeneissä, josta seuraa suuret rakenteelliset muutokset ja enemmän materiaalia luonnonvalinnalle. Muutokset elinympäristössä seuraa paljon uusia ekologisia lokeroita.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)