maanantai 26. tammikuuta 2015

Kappale 9. Elämä siirtyy maalle


Kappaleessa 9 käsiteltiin elämän siirtymistä maalle ja millaista elämää maapallolla on ollut?

Kasvien ja sienten kehitys alkaa

Sammalet olivat ensimmäiset kasvikunnan edustajat. Sammaleet pystyivät elämään vain kosteilla alueilla, koska niiden lisääntyminen on vedestä riippuvainen ja niillä ei ole juuria. Ensimmäisiä maakasveja olivat sanikkaiset, jotka kehittyivät 400 miljoonaa vuotta sitten. Ne olivat paljon paremmin sopeutuneet maalla elämiseen, koska näillä oli johtosolukko, juuret ja pintasolukko kuivuutta kestävä.

Ensimmäiset selkärankaiset

Sammakkoeläimet olivat ensimmäisiä selkärankaisia eläimiä maalla. Kehittyivät noin 360 miljoonaa vuotta sitten. Eivät olleet alussa täysin maaelämään sopeutuneita, koska lisääntyminen tapahtui vedessä ja ihon täytyi pysyä kosteena uloshengityksen takia. Sopeutu liikkumaan maalla, sillä sille oli kehittynyt maalla sopeutuneet raajat, keuhkot ja tehokkaampi verenkierto.

Hirmuliskojen aika (dinosaurukset)

250 miljoonaa vuotta sitten maapallon ilmasto kuivui. Sen jälkeen matelijat syrjäyttivät sammakkoeläimet ja paljassiemeniset kasvit (havupuut, käpypalmut ja neidonhiuspuu) syrjäyttivät sanikkaiset. Hirmuliskojen aika loppui 65 miljoonaa vuotta sitten. Ja se oli massasukupuutto. Yleisempiä syitä massasukupuutolle oli merenpinnan korkeuden muutokset, ilmastonmuutos, suuret tulivuorten purkaukset ja suuret meteoriittipommitukset. Sen jälkeen valtaa pääsi uusia eliöryhmiä, esim nisäkkäät, linnut ja koppisiemeniset.

Mutaatiot nopeuttavat eliökuntien kehitystä

Evoluutio etenee välillä hyppäyksittäin ja välillä tasaisesti. Syynä tähän voisi olla mutaatiot isäntägeeneissä, josta seuraa suuret rakenteelliset muutokset ja enemmän materiaalia luonnonvalinnalle. Muutokset elinympäristössä seuraa paljon uusia ekologisia lokeroita.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti